Luontokuvia

Jälleen upea kevätpäivä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Otin kameran ja käyskentelin lähimetsässä. Eipä kuvia varmasti tarvitse sen kummemmin selitellä, joten...
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, rentouttavaa viikonloppua!

Pientä pajusta

Tällaisia pieniä pajutöitä opin tekemään opintojen lähipäivillä. Eräänlaisia tötteröitä vai miksihän niitä nyt kutsuisi. Tein sittemmin useamman, koska näitä on tosi helppo ja nopea punoa. Pajun täytyy olla notkeaa ja kosteaa, jotta se taipuu sievästi. Nämä ovat myös monikäyttöisiä. Yksittäin sieviä koristeita pöydällä tai sisälle voi laittaa kulkusen ja kun käännät tötterön ylösalaisin, sinulla onkin pajukello. Mielikuvitus vaan on rajana. Itse päätin yhdistellä tötteröitä vastakkain ja sain hyrräkoristeita. Hauska pieni katseenvangitsija sisälle tai ulos.

Puusta päreeksi

Kaikki jutut, joihin liittyy käsityöt, kiinnostaa paljon. Lisäksi perinteiden kunnioittaminen sai minut osallistumaan pärekorikurssille. Olen käynyt siellä nyt muutaman kerran ja luulen oppineeni jotain. Päreisiin tarvittava puu, tässä tapauksessa iso mänty, käytiin aluksi kaatamassa metsässä. Kurssin vetäjä kertoi miten tunnistetaan hyvä pärepuu. Sen näkee kaarnasta ja oksistosta. Puun pitää olla suora. Kuitenkin vasta pilkkomisvaiheessa näkee lopullisesti, onko puu hyvä pärepuu.

Käytimme puusta tyviosan. Puun runko laitettiin moneen osaan, ensin puoliksi ja taas puolikas puoliksi. Ja niin jatkettiin kunnes oli suunnilleen halutun päreen levyinen kappale. Sydänpuu meni polttopuuksi ja päreiksi käytettiin rungon ulommaiset osat.

Ja sitten itse päreen tekeminen. Ei muuten ole helppoa, ei. Piti olla todella tarkkana, että puun sai kiskottua puoliksi tismalleen keskeltä. Ja niitä päreitä ei muuten revitä, ne nimenomaan kiskotaan. Huomasin, että tämä vaati pitkäjänteisyyttä ja hyviä hermoja. Tarkoitus olisi saada vielä isohko pärekori aikaiseksi, mutta jää nähtäväksi tuleeko sellainen vai pitääkö tyytyä vain pieneen leipäkoriin. Siitä lisää myöhemmin.

Keväinen kranssi

Kevättä rinnassa. Aurinko on näyttäytynyt komeana koko päivän ja vesi tippuu räystäiltä, jopa täällä Pohjois-Suomessa. Ilmankos tuli mieleeni iloisesti lentelevät perhoset. Kiepsautin koivunrisuista kranssin, ihan siis peruskranssin. Ympärille pyörittelin pieniksi kierteiksi käherrettyä rautalankaa. Se on hauskan näköistä verrattuna tavalliseen rautalankaan, varsinkin kun se jää pinnalle näkyviin. Halkovarastosta kipaisin vähän tuohta. Sitten vähän leikkelyä ja paperinarun pujottelua... Perhoset sai paikkansa kranssista ja ilta-aurinkokin näytti kauniit säteensä ennen kuin katosi taivaanrannan taakse.

Luonnossa

Onhan sen aina jollain tasolla tiennyt, että kun menee luontoon niin rentoutuu. Kävelet tuttua metsäpolkua ja tunnet, kuinka kiireen täyttämä ja stressaantunut mielesi rauhoittuu. Luonnossa katselet ympärillesi ja kuuntelet tarkkaavaisesti, kunnes huomaat pieniä asioita. Lintujen villiintynyt sirkutus puiden seassa keväällä, vaikka pieniä siivekkäitä ei välttämättä edes näe. Tuulen puhallus oksistoon ja lumen tömähdys maahan aivan viereesi. Jos olet tarpeeksi kaukana autoteistä, huomaat hiljaisuuden. Syvän hiljaisuuden. Silloin voi rauhallisesti vetäistä syvään henkeä ja puhaltaa ulos. Jatkaa matkaa ja tutkia lisää.

Lueskelin Sirpa Arvosen Metsämieli -kirjaa. Siinä kerrottiin, että pelkästään kymmenen minuutin oleskelu luonnossa laskee verenpainetta ja 20 minuutissa mieliala kohenee. Puhumattakaan kolmen päivän luontoretken terveysvaikutuksista, joita on runsaasti. Kirjassa on paljon harjoituksia, joita voi tehdä mielen ja kehon hyvinvoinnin kehittämiseksi. Arvosen selkeä asiapitoinen teksti laittoi miettimään monta asiaa uudelta kantilta. Tottahan se on, että jokaisella meistä kannattaisi varmasti välillä hidastaa ja katsella ympärille. Elää hetkessä. Ja mikäs sen parempi paikka olisi kuin kaunis ja rauhallinen luonto.

Risumalja

Pari pätkää koivunrunkoa ja oksia, sitten muutama naula ja tietysti rautalankaa. Niistä syntyy ihania jalallisia maljakoita, tarjoiluastioita tai kotoisasti sanottuna risukippoja. Risu taipuu moneksi ja koivun tuoksu on huumaavaa, kun sitä pyörittelee käsissään. Selailin Tarja Heikkilän Risuja ja rautalankaa teosta ja monta mielenkiintoista vinkkiä sieltä sain. Kirjassa on risutöitä laidasta laitaan. Se innostaa kokeilemaan aina vain uudestaan.